perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kuka keksi Escape Roomin?



Sitä on vaikea sanoa.

Eräs tutkija on ottanut selville kirjallisuuteen perustuvaa pelihistoriaa 1850 alkaen ja varmasti on pelattu sitä ennenkin.
Mikä on Escaperoom-formaatti ja kuka sen keksi on yhtä vaikea kysymys.

Tarina menee suunnilleen näin:

1970- luvulla pelattiin monessa paikassa roolipelejä (Larping).

1981 The Mystery Hunt aloitti Japanissa. Se oli enimmäkseen laajalle alueelle levittäytynyt tehtävien etsimistä ja ratkaisemista. Sen takana oli opiskelija, joka keräsi rahaa erilaisiin tarkoituksiin.

Syyskuussa 1987 The Knightmare, BBCn tuottama sarja, on hyvin samanlainen kuin nykyiset escaperoom-pelit. Luullaan että siitä on monet pelinrakentajat saaneet inspiraatiota.

1997 True Dungeonin perustajat pitivät ensimmäisen viikonloppupelin, josta myöhemmin kehittyi oma yritys.

2004 "The Tomb" avautui Bostonissa 2004. Se oli omanlainen kummitustalon, huvipuiston ja Hollywood-filmin fuusio.

2007 heinäkuussa SCARP avasi Japanissa ns. Real Escape Gamen Kyotossa. Se oli viikonlopputapahtuma, johon osallistui n 120 ihmistä. 2010 samanlaiseen tapahtumaan osallistui 28 870 pelaajaa.
2011 SCARP avasi pienille ryhmille keskittyvän pysyvän pelipaikan Tokiossa. 
Samana vuonna peliä myytiin Kiinaan ja Taiwaniin. Real Escape Roomit avautuivat Shangaissa, ja helmikuussa 2012 Taipeissa. Sen jälkeen tämä levittyi hyvin nopeasti eri puolille Aasia.
2012 SCARP avasi kolme pelipaikkaa San Franciscossa.



Ensimmäinen eurooppalainen peli oli ParaPark Budapestissa. Tämän syntyhistoriasta, idean kehittämisestä jms taustoista on ristiriitaisia lausuntoja. http://parapark.hu/

2012 HintHunt avasi ovet Lontoossa. Tämän perustajana olivat kaksi unkarilaista joilla oli selvästi ParaPark- taustaista kokemusta ja sitä voi hyvin pitää nykyisten Eurooppalaisten escaperoomien esikuvana. Konsepti levisi nopeasti eri puolille maailmaa.

Erään tutkimuksen mukaan yli 80 % kaikista eurooppalaisista Escape Room keskuksista avasi oven 2014

Suomen lyhyt historia.

4.2014. Inside Out, Helsinki, Daddy Bear Birthday
14.10.2014 Inside Out, Helsinki, The Appointment
14.10.2014 Inside Out, Helsinki, Blocks
23.10.2014 Room Escape Tampere, The Office.
21.11.2014 Live Exit Games Turku, Kidnapped
1.12. 2014 Escape Room Helsinki, Archipelago
1.1.2015 Room Escape Turku, Nanny
23.1.2015 Escape Room Helsinki, Dinner Party
13.2.2015 Room Escape Running Rabbit, Helsinki, Cold War
13.2.2015 Way Out, Jyväskylä, Lobotomy lab
5.3.2015 Room Escape Tampere, The Diva
14.3.2015 Labyrinth Games Suomi, Helsinki, Internship
2.3.2015 Mysteeri, Jyväskylä, Siirin opiskelija asunto
23.3.2015  Room Escape Running Rabbit, Helsinki, Childs Play
27.3.2015 Escape Room Korjaamo, Apocalypse

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti