maanantai 27. kesäkuuta 2016

To get or not to get out

Sinulla on 60 minuuttia aikaa päästä ulos.
Siihen perustuu escape room-pelin konsepti.
Mutta onko oikeistaan tärkeätä päästä ulos?



Kun ensimmäistä kertaa pelasin escaperoom peliä, se tuntui todella jännitävältä. Ajan taju katosi ja lopulta voi vain ihmetellä miten niin kävi.
Ei päästy ulos. Ei myöskään jäänyt paljon jotta olisi päässyt!

Seuraavat kerrat oli erittäin tärkeää että pääsee ulos ennen ajan päättymistä. Jossakin välissä kun oli jo vähän enemmän pelattu oli tarve udella ennätysaikoja ja yrittää tehdä ennätys itsekin.




Yritys pelata liian nopeasti kuitenkin  haittaa pelin edistymistä ja ennätyksen tavoittelu saattaa kaventaa avarakatseisuutta.

Kun vuokraat itselle tunnin elokuvan niin pikakelaatko sitä eteenpäin päästäksesi nopeammin loppuun? Vai onko mukavampaa sukeltaa tarinaan ja nauttia sen joka käänteestä?

Nykyisin pelatessani nautin jokaisesta tehtävästä ja ilotsen kun ymmärrän sen ratkaisun. Aika joko riittää tai se loppuu, mutta se on nautinnollista aikaa. Rento fiilis myös auttaa ratkaisemaan yllätykselliset tehtävät.

Luulen että myös muille paljon pelanneille on itse peli tärkeämpi kuin ulospääsy.

Japanilaisella Scrapella onkin asiasta selvä käsitys. Suurin osa pelaajista pitäisi päästä viimeiseen tehtävään, mutta ei päästä ulos!

Eurooppalaiset maskuliinit saattavat olla asiasta hieman eri mieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti